New Yorkin tiedeakatemia (www.nyas.org) on julkaissut venäläisten ja itäeurooppalaisten tutkijoiden artikkelikokoelman, jossa Tshernobyl-onnettomuuden aiheuttamien kuolonuhrien määrä koko maailmassa vuoteen 2005 mennessä arvioidaan 985.000 henkilöksi. Määrä on sittemmin kasvanut. "Kaksikymmentäneljä vuotta Tshernobylin katastrofin jälkeen täytyy vihdoin ymmärtää, että seuraukset olivat paljon pahempia kuin monet tutkijat ovat uskoneet", toteaa julkaisun toimittaja, lääkäri ja toksikologi Janette Sherman.

New Yorkin tiedeakatemian mukaan ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota Itä-Eurooppalaisiin tutkimuksiin Tshernobylin vaikutuksista vaikka yritykset muun muassa Yhdysvallat, haluavat rakentaa lisää ydinreaktoreita ja pidentää ikääntyneiden voimaloiden toiminta-aikaa.

Akatemia totesi tiedotteessaan: "Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n sekä YK:n elimissä käydyssä keskustelussa (esim. Chernobyl Forumin raporteista) on päädytty virheellisiin arvioihin, koska Itä-Euroopan tieteellisessä kirjallisuudessa esitetyt arviot on suurelta osin jätetty huomiotta tai niiden merkitystä on vähetelty."

Suomen Säteilyturvakeskuksen STUK:in Jukka Laaksonen kirjoitti puolestaan Helsingin Sanomissa 7.4.2010:

Tshernobylin onnettomuus vuonna 1986 on ainoa ydinvoimalaitosonnettomuus, joka on aiheuttanut ympäristössään poikkeuksellisen säteilytilanteen. Kukaan ihminen ympäristössä ei sairastunut heti, mutta muutaman vuoden kuluttua alkoi ilmaantua lasten kilpirauhassyöpiä, jotka aivan ilmeisesti johtuivat säteilystä.

Sairastuneista paristatuhannesta lapsesta 17 on myöhemmin kuollut syöpään.

Muita säteilyn aiheuttamia terveyshaittoja ei ole todettu eniten altistuneiden kolmen miljoonan ihmisen joukossa, mutta säteilyn ennustetaan ajan mittaan aiheuttavan tuhansia syöpiä. Niitä ei voida erottaa sadoistatuhansista muista syöpätapauksista samassa ihmisryhmässä.

Uuden julkaisun tiedot:

Chernobyl: Consequences of the Catastrophe for People and the Environment. Written by Alexey V. Yablokov (Center for Russian Environmental Policy, Moscow, Russia), Vassily B. Nesterenko, and Alexey V. Nesterenko (Institute of Radiation Safety, Minsk, Belarus). Consulting Editor Janette D. Sherman-Nevinger (Environmental Institute, Western Michigan University, Kalamazoo, Michigan). Annals of the New York Academy of Sciences Volume 1181, December 2009. 335 Pages. (http://www.nyas.org/Publications/Annals/Detail.aspx?cid=f3f3bd16-51ba-4d7b-a086-753f44b3bfc1 )

Environmental News-uutispalvelun artikkeli aiheesta englanniksi, kts.  http://www.ens-newswire.com/ens/apr2010/2010-04-26-01.html