Ydinreaktioita-blogissaan 10.2.2010 julkaisemassaan kirjoituksessa Onkohan tätä tutkittu ollenkaan?, Fennovoiman ydintekniikkajohtaja Juhani Hyvärinen arvostelee Suomessa (mm. Loviisassa) äskettäin vieraillutta prof. Gordon Edwardsia. "Aivan erityisesti hämmästyin, kun professori useaan otteeseen avoimesti tiedusteli, onko Suomessa ollenkaan tutkittu käytetyn polttoaineen loppusijoitusta. Jo muutaman minuutin googlailu, vakavamielisestä tiedonhausta puhumattakaan, olisi tuonut vastauksen", Hyvärinen kirjoittaa.

Gordon Edvards vastaa:

Juhani Hyvärinen mainitsee blogissaan, että häntä kiinnosti minun näkemykseni ydinvoimasta ja ydinjätteistä, kun vierailin Suomessa - mutta silti hän ei koskaan käynyt luennoillani, ei järjestänyt tapaamista kanssani eikä ottanut minuun yhteyttä palattuani Kanadaan. Olisi ollut niin helppo tavata. Minulla oli esimerkiksi ystävällinen ja hyödyllinen tilaisuus viranomaisten kanssa Fortumin voimalassa Loviisassa.

Ilmeisestikään Mr. Hyvärinen ei ole halunnut seurata jo lukiossa opetettua menettelytapaa, jonka mukaan ensin tarkistetaan faktat luotettavista lähteistä ja vasta sitten esitetään väitteitä julkisuudessa.

Mr. Hyvärinen on selvästi saanut väärää tietoa, koska hänen mukaansa kysyin moneen kertaan, onko Suomessa tutkittu kysymystä ydinjätteistä. En tehnyt tuota kysymystä yhtä ainoaa kertaa. Tiedän erinomaisen hyvin Suomen ilmoittaneen muulle maailmalle, että Olkiluodon kallioperässä on sellainen loppusijoituspaikka, joka on valmis vastaanottamaan ydinjätettä ja säilömään sen siellä pysyvästi ja turvallisesti ikuisuuksiin.

Mutta varmaankin Mr. Hyvärinen tietää, ettei ole käytössä mitään tieteellistä metodologiaa, jonka avulla voitaisiin todistaa, että tiettyyn paikkaan säilötty radioaktiivinen jäte myös pysyisi siellä seuraavat miljoona vuotta. Tutkijat, jotka niin väittävät, ovat hylänneet tieteen jonkin sellaisen lähes uskonnollisen näkemyksen vuoksi, että luonto - suuri kierrättäjä - ei koskaan onnistu hajottamaan tuota jätettä takaisin ympäristöön.

Suuri nobelisti, ruotsalainen fyysikko Hannes Alfven, kirjoitti juuri tästä ongelmasta 1972. Hänen sanansa pätevät yhä tänään: "Ei voida väittää, että ongelma on ratkaistu vain viittaamalla niihin kaikkiin yrityksiin, joita on tehty sen ratkaisemiseksi."

Ehkäpä Mr. Hyvärinen voisi selittää, miksi Yhdysvallat on kahdeksan kertaa yrittänyt järjestää korkea-aktiivisille ydinjätteille loppuvarastoa kallioperästä ja kahdeksan kertaa epäonnistunut näissä yrityksissään? Ehkäpä Mr. Hyvärinen voisi myös selittää, miksi Saksassa on nyt myönnetty, että oli paha erehdys hyväksyä Assenin suolaesiintymä korkea-aktiivisen jätteen loppusijoituspaikaksi?

Tiedän varsin hyvin, että suomalaiset insinöörit ovat saaneet suuria aikaan ja että heidän tasonsa on poikkeuksellisen korkea, mutta onko Suomi tosiaan ainoa maa maailmassa, joka ei voi erehtyä korkea-aktiivisen radioaktiivisen jätteen nk. "käsittelyssä" ? Jos suomalaiset asiantuntijat eivät edes voi tarkasti ennustaa Olkiluodossa rakennettavan uuden reaktorin kustannuksia tai valmistumisajankohtaa, kuinka kummassa he pystyvät näkemään vuosimiljoonan takaiseen tulevaisuuteen?

Helmikuun 14. päivänä ruotsalainen aikakauslehti Ny Teknik raportoi, että Ruotsin ydinjäteneuvosto (Kärnavfallsrådet) ei nykyään suosittele lopullista korkea-aktiivisen ydinjätteen varastointia vaan esittää, että tämän jätteen pitäisi olla saavutettavissa. Ovatko suomalaiset insinöörit kiinnittäneet huomiota tähän raporttiin? Toivon, että ovat.

Voiko Fennovoima antaa meille edes yhden esimerkin sellaisesta tapauksesta, jossa ihmiskunta olisi onnistuneesti ratkaissut pysyvästi myrkyllisen materiaalin käsittelyn? Ei, sitä se ei voi.

Kun kerran sellaisia esimerkkejä ei ole eikä myöskään mitään tieteellistä määrittelyä sanalle "käsittely", yhdyn California Energy Resources and Conservation-komitean näkemykseen: "Liioiteltu optimismi ydinjätteiden turvallisen käsittelyn mahdollisuuksista, on saanut ydinvoiman kannattajat ohittamaan tieteellisen todistusaineiston tämän käsittelyn salakareista. Tässä meillä on asian ydin --- että tieteellistä evidenssiä on punnittava insinöörien euforiaa vasten."

Olisin mitä tyytyväisin, jos saisin keskustella Mr. Hyvärisen kanssa tästä ja muista ydinvoimaan liittyvistä aiheista. Hän voi kaikin mokomin soittaa tai kirjoittaa minulle. Sähköpostiosoitteeni on ccnr@web.ca.

(Suomennos Leena Krohn)