" Ydinvoiman lisärakentaminen ei kuollut, kun eduskunta vuonna 1992 hyväksyi Matti Vanhasen ponnen ja sanoi, että lisäydinvoima ei kuulu Suomen energiastrategiaan, eikä siihen että eduskunta vuonna 1993 hylkäsi voimayhtiöiden ydinvoimalupahakemuksen. Se ei ole kuollut siihen, että Olkiluoto kolmosen rakentamisen aikataulu on kaksinkertaistunut, kustannukset yli kaksinkertaistuneet, eikä siihen että työmaalta tulee jatkuvana virtana hiuksianostattavia uutisia laatu- ja turvallisuusvaatimusten laiminlyönneistä. Sitä ei näytä tappavan sekään, että Olkiluodosta on tullut maailman lehdistössä varoittava esimerkki ydinvoiman kalleudesta. Pitääkö lisäydinvoimakaavailuja hengissä vain Helsingin Arkadianmäen maaperästä tuleva salaperäinen maasäteily, joka käännyttää poliitikkoja ydinvoimauskoon?"


Yllä oleva lainaus on Satu Hassin tämänpäiväisestä kirjoituksesta "Nyt meni jo liian pitkälle". Kirjoitus on terävä kommentti vaalirahoitussotkuun. On ihan aiheellista kun Hassi muistuttaa samalla myös asioista, jotka eivät millään tahdo kuolla. Lisäydinvoiman  lisäksi näitä ovat turpeen julistaminen uusiutuvaksi energialähteeksi ja Vuotoksen allas.

Ihmisiltä, jotka lupaavat säilyttää ydinjätteet turvallisesti seuraavat satatuhatta vuotta, voisi odottaa varsin lujaa luonnetta. Onko heillä sitä?