Vuoden lopussa sopii kysyä mitä keväällä uudestisyntynyt Loviisa-liike on mahdollisesti saanut aikaiseksi, tai jos ei olekaan saanut mitään aikaiseksi, ainakin mitä sellaista on vuoden aikana tapahtunut, mikä juuri Loviisa-liikkeen näkökulmasta tuntuu erityisen tärkeältä.

Se keskustelu, jonka järjestimme ydinvoiman lisärakentamisesta Loviisan ala-asteen auditoriossa ennen kunnallisvaaleja, lienee vuoden toiminnan huipentuma, jos nyt niin vaatimattomasta tapahtumasta saa käyttää sellaista sanaa. Keskustelussa loisti lisärakentamista vastustavilla puheenvuoroillaan Sonja Ilvetsalo-Koskinen, joka sittemmin valittiinkin Loviisan kaupunginvaltuustoon. Ilvetsalo-Koskinen on sitä mieltä, että Loviisa lähiseutuineen on muuttunut ja muuttumassa yhä rumemmaksi ja että tätä trendiä ydinvoiman lisärakentaminen voisi ainoastaan voimistaa. Mikäli minulta kysytään olen samaa mieltä.

Ei sellaista kuitenkaan kysytä minulta tai juuri keneltäkään; korkeintaan haukutaan populistiksi tai väitetään, ettei estetiikkaa ja politiikkaa tai taloutta saa sekoittaa toisiinsa. Ja onhan se totta, että juuri eri asioiden sekoittaminen toisiinsa voi johtaa pahoihin erehdyksiin. Niinpä Winston Churchill, kuultuaan puoli tuntia hiljaa ydinfyysikko Niels Bohrin selityksiä, pudisti päätään ja tokaisi avustajalleen: – What is he really talking about? Politics or physics? (Mistä mies oikeastaan puhuu, politiikasta vaiko fysiikasta?).

Tämän vuoteen 1944 sijoittuvan kaskun Bohrista ja Churchillista kertoi Robert Jungk kirjassaan Heller als tausend Sonnen (1956), joka ilmestyi suomeksi käännettynä nimekkeella Tuhansia aurinkoja kirkkaampi (1957) . Sama Jungk kirjoitti myöhemmin kirjan nimeltä Der Atom-Staat. Vom Fortschritt in die Unmenschlichkeit (1977), joka sekin on saatavilla suomeksi tittelillä Ydinvoiman armoilla (1981). Mistä tiedän? Tietenkin Porvoon ja sen lähiseudun kirjastojen luettelosta. Ehkä Robert Jungkin yhä ajankohtaiset kirjat ovat saatavilla myös Loviisan tai sen lähiseudun kirjastoista.

Eri maista tulleet maailmanpelastajat, mukaan luettuna allekirjoittanut, järjestivät tämän nyt päättyvän vuoden aikana myös aika hyvin valmistellun Ydinvoiman viikonlopun 18.-20.10. , joskin lähinnä vain itselleen. Loviisan asukkaat kiersivät tapahtuman kaukaa, mikäli ollenkaan uskaltautuivat ulos katsomaan. Tapaus on silti muistamisen arvoinen ja Loviisa-liikkeen on syytä voimistaa yhteistyötään kaikkien muiden maailmanpelastajien kanssa.

Ydinvoimaviikonlopusta mieleeni jäi ranskalainen aktivisti, joka aloitti puheensa muistuttamalla, että radioaktiivinen säteily on hajutonta ja näkymätöntä. Säteilyn asteesta tietävät siis ainoastaan tarvittavia mittauslaitteita hallussaan pitävät viranomaiset. Siksi ydinvoiman armoilla oleminen merkitsee aina myös viranomaisten eli valtion armoilla elämista. Tätä miettiessäni liberaali minä herää henkiin, siis se, joka vaistomaisesti vastustaa ydinvoimaa jo senkin takia, että keskusjohtoinen ja riskille altis teknologia väistämättä rajoittaa kansalaisten vapautta. Helpotusta mielenahdistukseen ei myöskään tuo tieto ydinteollisuuden yksityistämisestä, sillä en pidä ydinvoimaa liittyvissä asioissa yksityisiä liikemiehiä yhtään sen luotettavampina kuin valtion virkamiehiäkään. Pikemminkin päinvastoin.

Pohjois-Englannissa sijaitsevan Sellafieldin jälleenkäsittelylaitoksen yhteyteen rakennettiin 473 miljoonalla punnalla tehdas, jonka oli määrä valmistaa uutta ydinpolttoainetta jälleenkäsittelylaitoksen tuottamasta plutoniumista ja uraanista. Uudesta tehtaasta tuli kuitenkin teollinen fiasko ja skandaali. Niin lopulta jouduttiin lähettämään satoja kiloja plutoniumoksiidipulveria Englannin kanaalin yli Ranskan La Hagueen jatkojalostettavaksi.

Plutoniumhan kuuluu ydinterroristien lempiainesiin. Spesialistien varoituksista huolimatta kuljetus päätettiin kuitenkin toteuttaa. Moni englantilainen nosti varmaankin kulmakarvojaan hämmästyneenä kun Independent on Sunday-lehti paljasti plutoniumin matkan tapahtuneen vanhalla, suojaamattomalla RORO-lautalla toukokuun 21. päivänä 2008. Niin suurta julkista meteliä ei kuitenkaan asiasta syntynyt, että se olisi kantautunut esim. allekirjoittaneen korviin täällä Suomessa. Satuin lukemaan tästä tapauksesta vasta myöhemmin, verkossa.

Vuoden hyvä uutinen oli onnistunut mielenosoitus, joka kohdistui Ranskan La Haguessa käsitellyn saksalaisen ydinjätteen paluukuljetukseen Saksan Gorlebeniin viime marraskuussa. Tuhannet vikkelät ja leikillistä mielikuvitusta osoittaneet ydinvoiman vastustajat kiinnittivät huomiota ydinjätteiden säilytyksen ratkaisematta jääneisiin ongelmiin ja muistuttivat samalla yleisen mielipiteen olemassaolosta. Ydinvoiman väitetystä ilmastoystävällisyydestä huolimatta yleistä mielipidettä ei ole saatu ydinvoiman kannalle.

Gorlebeninin mielenosoituksen yhteydessä opimme myös, että eurooppalaisella ydinteollisuudella on ollut (on?) tapana dumpata ydinjätteitä valtamereen ja Somaliaan. Tästä vuosikymmeniä kestäneestä ympäristörikoksesta on merkintöjä YK:n ympäristöjärjestö UNEP:in raportissa (2005), jossa tarkastellaan tsunamin seurauksia. Tsunami näet heitti radioaktiivisia jätteitä Somalian rannoille ja tuhosi samalla rannan läheisyyteen sijoitettuja varastoja, joihin eurooppalaisia myrkkyjä aina radioaktiivisia jätteitä myöten oli pantu säilytykseen. Asiasta kerrottiin Loviisaliikkeen kotisivulla 11.11. 2008. Aiheeseen liittyviä taustatietoja saa m.m. Roberto Savianon kirjasta Gomorra. Mafian valtakunta (2007). Ydinjätteitä ei kuitenkaan viety Afrikkaan Savianon kertomuksessa paljon sijaa saavan napolilaisen camorran avuustuksella vaan likaisen työn välikätenä on toiminut kalabrialainen n'drangheta.

Se, että eurooppalaiset antoivat viedä ydinjätteitä Afrikkaan on yksi asia. Toinen asia on se, että olemme myös antaneet lehdistömme laiminlyödä asiasta tiedottamisen. Tsunamin seurauksena ikävät faktat tulivat hetkeksi kansainvälisen yhteisön tietoon. Suuren yleisön tietoisuuteen ne eivät ole tähänkään mennessä yltäneet.

Nyky-Euroopassa tuskin mikään loukkaa kansanvaltaa niin räikeästi kuin ydinaseita (joita Ranska ja Englanti on parhaillaan rakentamassa lisää) ja ydinvoimaa koskeva päätöksenteko. Niin ydinvoimaloiden kuin varsinkin ydinaseiden kehitys etenee omalakisesti, ei kansanvaltaisesti. Vaikka kysymyksessä on kummassakin tapauksessa miljardibisnes, josta tietyt ihmiset hyötyvät taloudellisesti ja jota he siksi häikäilemättä harjoittavat ja puolustavat omaksi edukseen, ydinkompleksin kehityksen omalakisuutta ei voi selittää pelkästään viittaamalla kapitalismiin, markkinavoimiin tai uusliberalismiin. Yhtä suurta osaa kuin taloudellinen etu näyttelevät valtion intressit ja yksilöiden vallanhalu. Je veux avoir un homme qui a le pouvoir nucléaire (minä haluan saada miehen, jolla on ydinasevalta), tunnusti Carla Bruni, Nicolas Sarkozy'n uusi vaimo. Lausunnon suuruudenhulluus huolestuttaa edelleen.

Ranskan EU-puheenjohtajuuden päättyessä Sarkozy on seuraavaksi järjestämässä kansainvälisen huippukokouksen Pariisissa 8.-9. tammikuuta. "Uusi maailma: Aatteet, Kehitys ja Sääntely"-nimisen kokouksen päätarkoitus lienee varmistaa Tony Blairin nousun EU:n ensimmäiseksi presidentiksi.

Tämä mies, joka valehteli Irakilla olevan ydinaseita voidakseen aloittaa hyökkäyssodan ja invaasion maaliskuussa 2003 ja joka ajoi läpi Britannian oman ydinasearsenaalin uudistamispäätöksen (2006-2007), tulisi mieluummin panna kaltereiden taakse rikoksistaan ihmiskuntaa vastaan.

Vuoden 2008 viimeisinä päivinä nopea Sarkozy ehtikuitenkin vielä vierailla Brasiliassa, missä hän 22.-23.12. teki merkittävän asekaupan virkaveljensä Lula da Silvan kanssa. Pankit ja talous olkoot kriisissä, mutta sotateollisuus ja asekauppa kukoistavat! Erityisesti ranskalais-saksalainen avaruus- ja sotateollisuusjätti EADS lienee tyytyväinen, sillä sen brasilialaisella tehtaalla tullaan rakentamaan 50 uutta helikopteria Brasilian armeijalle. Brasilia myös ostaa Ranskalta ydinvoimalla kulkevaan sukellusveneeseen tarvittavaa teknologiaa. Brasilia aloitti ydinsukellusveneen rakentamista jo 1979. Viime vuonna Lula da Silva kertoi maansa sijoittavan 540 lisämiljoonaa dollaria ydinsukellusveneeseen sekä uraanin rikastamiseen. Eiköhän Brasilia ole seuraavaksi hankkimassa itselleen myös "ydinpelotteen"?

Ei minun takapihalleni!

Hyvää Uutta Vuotta 2009.

Mikael Böök Isnäs

(Loviisan Sanomat 6.1.2009)