tiedote, julkaisuvapaa 30.5.2008 / päivitetty 4.6.

Loviisa-liike uuteen ja eurooppalaisempaan lentoon - uudestisyntynyt Loviisa-liike perustettiin 26.5.2008 Loviisassa

Kymmenen vuotta sitten, vuosina 1997-2000, toimi Loviisanseudulla hyvinkin aktiivinen kansalaisliike, eli Loviisa-liike, suunniteltua ydinjätteen loppusijoitusta vastaan. Liike onnistui päämäärässään, eli estää hankkeen sijoittaminen Loviisaan, ja on sen jälkeen pysynyt passiivisena. Nyt aktiivisuutta taas tarvitaan, sen verran voimallisesti ydinvoimateollisuus tällä hetkellä suunnittelee lisärakentamista, etenkin Loviisan seudulle.

Uusi Loviisa-liike, LovisaMovement, ei enää koske pelkästään Loviisaa, ei pelkästään Suomea, vaan koko Eurooppaa. Se on avoin kaikille eurooppalaisille, jotka vastustavat niin ydinvoimalaitoksia kuin ydinaseitakin.

Tämä siksi, että Suomi on viime vuosien ydinvoimahuuman johdosta asettunut kansainvälisen ydinvoimateollisuuden keskiöön. Mikäli haluamme tämän kehityksen estää, joudumme mekin käymään keskustelua joka ylittää paikallisnäkökulman ja siihen liittyvät NIMBY-lähtökohdat (not in my backyard).

Tilanteessa, jossa Loviisanseudusta on kehittymässä kansainvälisesti merkittävä ydinvoimatuotannon keskittymä tarvitsemme liikkeen joka uskaltaa nostaa kissan pöydälle, puhumalla avoimesti kaikista ydinvoimaan liittyvistä asioista, ikävistäkin. Ydinaseet ja ydinenergia ovat aina olleet erottamattomat. Vain erottamalla ne toisistaan kyetään edistämään molempia ja pitämään kiinni molemmista.

Ilmaston muutoksista ovat kaikki huolestuneita, mutta sen lämpenemistä ei voida estää tai vähentää ydinvoimaa lisäämällä. Ydinvoima ei ole halpa, ei puhdas, ei turvallinen eikä kestävä tapa tuottaa energiaa. Ydinvoima on petollinen tapa tuottaa energiaa jonka lisärakentaminen vain pidentää ja syventää luonnolle vahingollista elämäntapaamme.

Muun muassa tämän totesivat Loviisassa 26.5. kokoontuneet allekirjoittaneet, edustaen niin Loviisaa kuin naapurikuntiakin. Olemme kehityksestä huolestuneita ja siksi uudelleen käynnistäneet vanhan Loviisa-liikkeen, nyt kansainvälisemmällä ja uuteen verkkomaailmaan sopeutuneemmalla otteella, osoitteella lovisamovement.eu

Esimerkkinä tästä olemme allekirjoittaneet tuoreen Saintes-julkilausuman, jossa vaaditaan koko Euroopan riisumista sekä ydinaseista että ydinvoimasta. Näiden välisistä kytkennöistä mieluimmin vaietaan, myös ydinvoimaan krittisesti suhtautuvien keskuudessa. Mutta emme saa sulkea niiltä silmämme, varsinkin nyt kun asevarustelu on saamassa uutta vauhtia, nimenomaan ydinvoimaan kytkeytyneenä.

Suomi on ainoana ydinaseettomana maana panostamassa voimallisesti paitsi ydinvoiman lisärakentamiseen myös uraaninlouhintaan sekä ydinjätteen loppusijoittamiseen. Tämä tekee maastamme poikkeuksen jota muualla seurataan ihaillen tai kauhistellen, riippuen siitä miten ydinvoimaan suhtautuu.

Loviisanseutu on pian yhdistymässä suurkunnaksi. Näin voi käydä myös kilpaileville ydinvoimahankkeille, jonka seurauksena Hästholmenin, Gäddbergsön ja Kampuslandetin alueesta tulisi yhtenäinen, valtava ydinvoimatuotantoalue jolla kauaskantoisia vaikutuksia koko maakunnan elämään.

Tätä emme kaipaa emmekä tarvitse, eikä meidän ole siihen pakko alistua. Ydinvoima ei ole kestävä vaihtoehto ja meidän on korkea aika suunnata voimamme niin ekologisesti, taloudellisesti kuin poliittisestikin kestävämpien vaihtoehtojen kehittämiseen.

Loviisassa 26.5.2008

Mikael Böök Jyrki Ikonen Sonja Ilvetsalo-Koskinen Anna-Kaarina Kippola Leena Krohn Erik Lehtiö Lotta Lehto Timo Noroviita Angela Oker-Blom Marita Peltokorpi Thomas Rosenberg

Voit itse allekirjoittaa Saintes-julkilausuman osoitteessa http://www.adressit.com/saintes-vetoomus Lisätietoja; kts www.acdn.net

www.lovisamovement.eu www.loviisaliike.eu info@lovisamovement.eu