Leena Krohn Loviisaliikkeestä Teoksen blogilla (www.teos.fi) 26.5.08

Loviisa-liike

Jokainen ydinvoimala on potentiaalinen ydinpommi. Tämä viesti on keskeinen Risto Isomäen romaanissa Litium 6. En ihaile kirjaa sen kaunokirjallisten ansioiden vuoksi, sillä niitä ei juuri ole. Ihailen hänen selvänäköisyyttään, hänen tietojensa runsautta ja hänen rohkeuttaan kertoa inhottavia tosiasioita, joita kukaan ei haluaisi kuulla.

Eilen (26.5.2008) perustettiin Loviisassa yleiseurooppalainen Lovisa-movement. Ehkä kaikki eivät ole vielä ymmärtäneet sitä, että tästä hiljaisesta itäisen Uudenmaan kolkasta uhkaa tulla koko Euroopassa keskeinen ydinvoiman tuotantoalue. Lovisa- movementin tavoitteita voi pitää megalomaanisina, mutta niin pidettiin 80-luvulla myös END-liikkeen (European Nuclear Disarmament) päämääriä. Kuitenkin sen toiminnalla ja sen organisoimilla massamielenosoituksilla oli todellista vaikutusta, sillä ne osaltaan johtivat ydinvarustelukierteen katkeamiseen.

Valitettavasti kierre on taas täydessä vauhdissa maailman eri puolilla, myös Ranskassa ja Englannissa, missä on ryhdytty modernisoimaan ja miniatyrisoimaan ydinaseita. Ilmastomuutosta verukkeena käyttäen ja Suomen esimerkkiä seuraten uusia ydinvoimaloita on suunnitteilla moneen Euroopan maahan.

Lovisa-movement on perustettu koko Euroopan riisumiseksi ydinaseista ja ydinvoimasta. “Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia!”